Otan päivän ensimmäisen askeleen nilkalleni. Tunnustelen hengitykseni kulkua raahustaessani vessaan alastomana. Kävelen takaisin sängylleni ja katson isäni omistaman ylisuuren asunnon ikkunasta kuuraista plänttiä, jossa oli ennen nuoria puita vahtimassa minun nukkumista, pian siihen nousee ihmisten parvekkeita. En usko jumalaan, uskon puihin. Uskon niihin, koska ollessaan ylhäällä, ne ovat myös alhaalla. Niillä olisi kaikki kyvyt tehdä loppu minusta, mutta ne taitavat ottaa aika rennosti, ovat pasifisteja. Ne korkeintaan kietoutuvat, lävistävät tai murskaavat. Konttaan lattialla pölyn perässä. Pöly on reitti muiden olentojen maailmaan, koska miksi muuten se liikkuisi niin kuin se liikkuu, pakoon minulta yrittäen. Ihan vain hetkeksi selkäni kääntäessäni sitä muodostuu kasoittain uutta ja toistan saman pölytanssin yrittäessäni kesyttää tätä huokoista materiaa. Lakaisen, vien pönttöön, lakaisen, vien pönttöön.

Langan ohuen kofeiinipitoisen tilan ja paikallaan lilluvan hiljaisuuden välillä kulkee metro. Joku puhuu minulle, mutta naksuttelen lukossa olevia korviani. Yksin olemisen ja ihmishälinäisen kokemuksen ero on niin suuri, että minun on pakko asua lähiössä, on pakko. Mieleni kiljuu metromatkaa, ikkunasta katselua ja sitä, että nyt liutaan kovaa istumalla ikkunallisen koneen sisällä. Herttoniemi ei ole enää Itä-Helsinkiä ja minulta tulee pissat housuun ei-enää-ihan-lapsena liian usein. Isä pakkaa minulle mukaan treeneihin aina isoon tyttöön asti varapikkarit, joille ryhmäläiseni nauravat, mutta kerran joku putoaa puroon ja minun pikkarit jonkun muun jalassa primäärikäyttötarkoituksessaan ovat vähemmän naurettavat. Ystäväni avoautoileva äiti maksaa lippuni Linnanmäelle, pidämme hauskaa oikein väkinäisesti. Tai minä hallusinoin olevani Kim Possible, niin minulla on ihan kivaa. Unohdan vetää vessan.

Tähän sopisi tupakointi, mutta minä en tupakoi. Juoksen pakkasella metsässä, kun oksat ovat ihan jäässä, aurinko tirkistelee niiden lävitse iskiensä itsensä minuun. Kyllä minuun minuun, hengitykseni huurtuu ja pään ympärillä oleva tuubihuivi takkuuttaa hiukseni, joita selvittelen kaksi päivää, koska olen antanut niiden kasvaa montakymmentä vuotta. Koska montakymmentä vuotta on tehty niin, ei tarkota, että niin pitäisi tehdä nyt. Fasistinen valheellinen nostalgia siitä, että asiat olivat ennen paremmin ja pellet, liittyvät yhteen. Alakertaani on vihdoin ilmestynyt 24/7 Alepa ihmeteltyäni 10 vuotta, miksi kaikki muut saavat ostettua soijajugurttia öisin. Ryhmäläiseni kuskataan jäähallin pihaan valkoisilla Range Rovereilla ja meidän toisesta autosta pikku-Pösöstä on takalasi rikki.

helmikuu 2026













Ropisee olkaa vasten merkiksi siitä, että nyt on mennyt liian kauan saman askareen parissa. Mistä haavojen märkiminen johtuu, en saa niitä lopettamaan. Metallipöydällä on kylmä syödä, puupöytä oli itse asiassa aika lämmin, enkä oikein saanut mahdollisuutta sanoa sitä sille. Muut ihmiset saattavat miettiä jotain, mutta minun päässä pomppii edestakaisin olg:n logo. Pilven päältä silmieni takaa kaatson sen törmäyskurssia samalla tavalla kuin pienenä katsoin sitä ruudun edessä odottaen, että joku löytäisi oikean vhs-kasetin. Minun hengittäessä joku jossain hengittää. Minun hengittäessä jonkun jossain hengitys lakkaa. Omenapuu on päättänyt lähteä kukkimaan muualle, mikä valitettvasti tarkoittaa, että minun on lähdettävä olg-logon luota.

syyskuu 2025












Kuinka monta ihmistä tarvitaan laskemaan kaikki saaren kivet? Kuinka moni meistä löytää ja tohtii jättämään löydöksensä? Heinien keskellä makaan lumienkelinä silmät kiinni naulittuina. Heinät oppivat ajan kanssa tuntemaan liikkeeni ja sojottavat suojelevaan sävyyn eri suuntiin. Jos nyt kysyisit minkä valitsen minut tappamaan: metsän, meren vai ihmisen, en oikein tietäisi. Kallion täpläisyys muistuttaa omaani, huokaisen helpotuksesta tajutessani täpläisyyttä ilmenevän kaikkialla. Aaltojen rasvaisuus sokaisee minut. Lipuvat kehot siirtyvät keinotekoisesti paikasta toiseen. Edestakaisin valuminen liukasta kalliota pitkin seuraavaa aaltoa odottaen muistuttaa pienen lapsen intohimoa nuolla mehujäätä tahman alta.

lokakuu 2025















Penkkien rakenneratkaisut huonot. Päällystakin ripustus niin alhaalla että lyhytkin takki makaa osittain lattialla. Lisäksi virsikirjalle rakennettu ratkaisu surkea, liian kapea ja täysin pystyasennossa. Ei siinä virsikirja pysy saati jokin paperinen moniste. Onkohan penkkien suunnittelija käynyt koskaan kirkossa? Sateenkaari-kirkko, ei perinteinen kristillinen paikka. Kommenttini koskee kuvia. Paljon kuvia, mutta yksi oleellinen puuttuu - uruista ei yhtäkään, täytyy korjata asia. Akustiikka menettelee, mutta julkiset vessat ovat hirveän sotkuiset. Ilma vaihtui hyvin eikä ollut kuuma.. kunnes joku idiootti sulki oven! Ei mitenkään kirkon omainen. Huono äänentoisto. Huono ilmastointi. En viihtynyt, jumalanpalvelukset pelkkää näytelmää. Olin ristiäisissä. Alttaritaulu ei miellyttänyt , mutta ei hätää, en kuulu kirkkoon. Aivan järkyttävä häpäistys tuollainen paikka, aivan kamala. Välillä viemärin hajua iltaisin, upeita barokkikonsertteja. Muistuttaa liian paljon Notre Damen katedraalia, ei hyvä. Remontti kohta valmis, jopa ateisti viihtyy.

lokakuu 2025















Halusit tanssia. Minä en, en ihan vielä. Pyysin, että odotettaisiin. Vasta sateen jälkeen, silloin olisi kaikista raikkainta. Tarvitsen paljon happea. Aion tanssia yhdellä hengenvedolla kunnes seuraavan aika tulee. Saat tulla mukaan. Jotta painopiste kahden esineen välillä olisi oikea, kylkien on kosketettava, niin teemme. Olen perillä, siellä missä sanat ovat arvojärjestyksessä alimpana. Liike tuntuu siltä sisään- ja uloshengityksen välimaastolta, jossa ei tarvitse yhtään mitään: happi on jo otettu, seuraavaksi ei tarvitse kuin puhaltaa ulos.Tunnen olevani ikiliikkuja, joka päättää aika ajoin olla liikkumatta.

2024














Sateenvarjon pitämiseen keskittyminen estää minua näkemästä koiperhosta, joka on laskeutunut kädelleni. Et osaa pitää varjoa pääni yllä, olet lyhyempi kuin minä. Raahaan patjani parvekkeelle, jotta saisin ummistettua silmäni hieltä, jotta tuuli koskettelisi edes vähän. Laitan kengän aina oikeaan jalkaan ensiksi, joku opetti, että tällä tavoin onnistumisen todennäköisyydet ovat huomattavasti suuremmat kuin sillä joka vasemman laittaa ensiksi. Seuraan sinua ja sinä seuraat takaisin. Minun tyyppisistä jutuista sinun tyyppisiin juttuihin, meidän yhteisiin tuttuihin et halua ottaa kantaa. Raahaat minua lattiaa pitkin, jälkeeni jätän vain ajatuksen olemassaolostani muulle maailmalle. Hyvää yötä nyt.

2024

Tekstit